Aivokemia ei ehkä ole ensimmäinen asia joka tulee mieleen kun pohdit, miksi olet masentunut. Masennuksesi voi olla endogeenista, eli tunnet avuttomuutta ja pysyvää alakuloa, tai eksogeenista, ulkopuolisista asioista johtuvaa, mutta se myös vaikuttaa tapaasi käsitellä niitä. Kummassakin tapauksessa aivokemialla on suuri merkitys hyvinvointiisi. Tarvitset aivojen välittäjäaineita, jotta kehosi ja mielesi pysyvät terveinä ja voit hyvin.
Aivokemia eli välittäjäaineet ja hermoverkosto
Aivojen välittäjäaineista dopamiini on yksi tärkeimpiä, sillä se toimii välittäjänä neuronien viesteille aivoissasi. Serotoniini taas lisää onnellisuudentunnettasi. Vaikka lääkitys on usein hyväksi havaittu hoitomuoto masennukseen, voi välittäjäaineiden toimintaa parantaa myös esimerkiksi liikunnalla ja ruokavaliolla. Keskustele psykologin kanssa löytääksenne yhdessä parhaan yhdistelmähoidon, lääkkeillä tai ilman, juuri sinun masennukseesi.
Joskus on vaikeaa myöntää itselleen tai läheisilleen, että tarvitsee ammattiapua masennuksensa hoitoon. Kuitenkin asiasta puhuminen auttaa aina, ja silloin psykologi Tampere voi auttaa. Masennukseen ja muihin mielenterveydellisiin ongelmiin on monia syitä, aivokemiasta liialliseen stressiin. Jos asut Tampereen seudulla, apu on lähellä. Psykologille on helppo ja turvallista puhua, apua saa kun sitä uskaltaa hakea!
Apua ammattilaiselta
Tule keskustelemaan masennuksesi syistä ja löytämään yhdessä sopiva hoitosuunnitelma mielenterveytesi hyväksi. Masennuksen hoitoon on monia keinoja, mikä on hyvä pitää mielessä vaikka masentuneena sitä onkin hankala uskoa. Psykologi auttaa sinua saamaan aivokemiasi kuntoon ja antaa arjen neuvoja ruokavalioon ja holistiseen toipumiseen.